Kylien sota, Episodi IV - Viimeinen toivo Luvut I-III

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

Kylien sota, Episodi IV - Viimeinen toivo Luvut I-III

Viesti  Samueli lähetetty La Marras 01, 2008 5:21 pm

Kauan aikaa sitten, jossain tuntemattomalla alueella…

Maailmassa riehunut sota oli kestänyt jos satoja vuosia. Aluksi tilit olivat olleet tasan, mutta maailmanvalloittajat olivat pikkuhiljaa päässeet voitolle. Rauhaa valvonut järjestö “Rauhan Ritarit” ovat myöskin suuressa pulassa, itse asiassa heistä vain yksi, Tim, on jäljellä. Suuri Pääkaupunki - jossa asui kolmasosa tunnetusta kansasta - on romahtamaisillaan, eikä kukaan tiedä mitä tehdä, kun hallituskin jakaantuu yhä selvemmin lahjottuihin ja lahjomattomiin…
On kuitenkin vielä jotain toivoa, piilossa, mutta olemassa siltikin…


Luku I

Niitä oli joka puolella. Sam yritti päästä pakoon niitä, mutta ei onnistunut. Niitä oli liikaa ja ne olivat liian nopeita. Varjojen pimentämät miehet lähestyivät…

Sam heräsi säpsähtäen. Isänsä kuolemisen jälkeen hän ei ollut saanut nukuttua kunnolla. Hänen äitinsä oli nyt jossain tärkeässä kokouksessa pääkaupungissa. Hän ei ymmärtänyt mitään ympärillä riehuvasta sodasta, ei mitään, ei syytä, ei osapuolia, ei, ei hän ymmärtänyt.

Tim juoksi niin lujaa kuin pystyi, ja voitte uskoa, se oli lujaa. Hänen takaa-ajajansa olivat yhä perässä, tosin kaukana. Tim oli kuitenkin jo lähellä pelastusta, ansaa jahtaajille.
Hän juoksi sotilaitten luokse, jos heitä sotilaiksi pystyi sanomaan. Sekalainen joukko erilaisia ryysyläisiä, pohattoja, ja kaikkea muuta, mutta tärkeintä oli, että he kaikki olivat aseistautuneita, vaikkakaan eivät hyvin.
Sotilaat alkoivat ampua Timin seuraajia. Muutama kaatui linjan molemmilla puolilla, kun vastapuolikin avasi tulen.
Molemmat osapuolet perääntyivät hitaasti. Liian hitaasti, ollakseen todellista…
“Hyökkäykseen!”, Tim huusi ja joukko totteli. Vastustajat juoksivat karkuun. He olivat tehneet sen. He olivat pelastaneet kotikylänsä, enää yhdeksänsataakahdeksankymmentäkaksi (982) jäljellä.
Tim oli matkalla taas, kotikylänsä pelastumisen jälkeen hänellä ei ollut ollut hetkeäkään taukoa, vaikka oli totta, että häntä tarvittiin, hän olisi silti halunnut olla jossain muualla.
Perillä, Veden kylä, ennen satumaisen kaunis, mutta sodan vaikutuksesta nykyään paksu muuri ja ympäriinsä levittäytyneet tuhkaläjät tulikatapulteista pilasivat näkymän. Vesikään ei virrannut kuten ennen. Täällä hän oli tavannut kouluttajansa, täällä hänen mestarinsa oli kuollut, taistelussa, joka voitettiin hänen ansiostaan. Tim värisi. Tämä ei ollut helppoa, mutta häntä oli pyydetty. Hän tekisi sen. Hän, viimeinen Rauhan Ritari. Hän tekisi sen mestarinsa kunnian tähden!

Tim oli ollut päivän kylässä, valmistellen joukkoja taisteluun. Vakoojien mukaan se käytäisiin pian. Yhtäkkiä varoitustorvi törähti, taistelu oli alkamassa…

Sam kuuli varoitustorven huoneeseensa, taas hänen pitäisi mennä piiloon taistelulta. Mutta hän ei tekisi sitä. Hän kasasi tuolia ja pöytiä päällekkäin niin, että ylettyisi isänsä varsijouseen. Hän nappasi aseen ja juoksi muurille.

“Sieltä tulevat!”, Joku huusi. Tosiaan: Tulipallot ja nuolet täyttivät taivaan. Tim hyppäsi viime hetkellä yhden pallon ohi, toisella taistelijalla ei ollut yhtä hyvä tuuri.
“Katapultit: Tulta!”, Tim huusi
“Kyllä komentaja!”, lapsen ääni huusi takaisin. Tim katsoi äänen suuntaan…

Sam oli miehittänyt katapultin.
“Katapultit: Tulta”, kuului ääni.
“Kyllä, komentaja”, hän vastasi välittömästi.

“Mitä kummaa sinä täällä teet?” Tim ihmetteli.
“Sitä mitä muutkin, taistelen” Sam ilmoitti.
“Mutta, mutta täällähän on vaarallista” Tim sanoi yhä kummastuneempana.
“Jaa, on vai?” Sam sanoi, ampuen samalla vihollisen katapulttiin täysosuman.
“Sanon vain, että kannattaisi juosta!” Tim huomautti
Tulipallo kiisi kohti Samin katapulttia, ja Tim hyppäsi alta vetäen Samin mukanaan.
Mutta taistelu oli ohi, se jätti jälkeensä kolme isoa aukkoa muuriin, 5 kärventynyttä taloa, ja aina vain enemmän hiiltynyttä ruohoa.

Luku II

Tim oli ottanut Samin, poikkeuksellisen rohkean pojan, mukaansa pääkaupunkiin, koska halusi puhua tämän äidille.
Matka oli pitkä, mutta ongelmia ei tullut ennen pääkaupunkia.
Mutta se oli sitten iso ongelma, kaupungin portit olivat suljettuja ja niissä roikkui kyltti “PÄÄSY KIELLETTY”.
Pian yksi korkeimmista rakennuksista leimahti liekkeihin. Talon katolla näkyi ihmisiä, ihmisiä ilman pakoreittiä.
Tim etsi katseellaan aukkoja, tai muuta samantapaista, aidasta. Aukkoa ei löytynyt, mutta yksi portti oli melkein irti saranoistaan. Tim potkaisi sitä ja ovi kaatui kumoon. Hän ei kuitenkaan viivytellyt, vaan juoksi suoraan kohti rakennusta. Hän hyppäsi, tarttui lähimmän ikkunan reunasyvennykseen, heilautti itsensä sille ja jatkoi tätä. Tehtävä ei ollut helppo, sillä syvennykset olivat vain muutaman sentin kapeita.
Sam oli heti seuraamassa perässä, vaikkakin kömpelösti, eikä päässyt pitkälle ennen kuin putosi.
Tim oli sillä välin ehtinyt katolle. Hän vilkuili ympärilleen apuvälineiden toivossa. Niitä ei ollut. Tai ehkä sittenkin…
Hän sai idean, toteuttaminen olisi aikaa vievää, mutta talon palonopeuden huomioiden aikaa oli tarpeeksi. Hän potki talon seinään kolon, sitoi vaatekappaleista köyden ja alkoi laskeutua, se riitti melkein maahan asti. Mutta ei tarpeeksi, se jäi muutamaa takkia vaille maksimikorkeutta hypätä alas.
Erikoiskoulutettu Tim pystyi kyllä hyppäämään alas, ja niin hän tekikin. Sam seisoi hänen edessään tarpeeksi köyttä maahan asti mukanaan.
“Ajattelin, että tarvitset apua” hän selitti. Tim väläytti lyhyen ja pienen hymyn, mutta jatkoi sitten pelastusoperaatiota.

Ihmiset laskeutuivat pikkuhiljaa alas. Kumma kyllä kaupungin pelastustoimi ei ollut pannut tikkua ristiin ihmisten hyväksi.
Kun viimeinen laskeutuja oli päässyt maahan, Sam ilahtui nähdessään hänet.
“Äiti, äiti, täällä” hän huusi.
“Mitä sinä täällä teet?” ilmeisesti Samin äiti ihmetteli.
“Tämä heppu tässä otti minut mukaan, hänellä on asiaa sinulle” Sam vastasi. Samin äiti kääntyi Timiä kohti.
“Miksi, mitä asiaa?” hän tiedusteli.
“Haluaisin ottaa hänet oppiini” Tim kertoi näyttäen Rauhan Ritarien omaa tunnusta.
“Kaipa hän on sinun kanssasi paremmassa turvassa kuin kotona, eikä minulla ole aikaa vartioida häntä joka hetki. Pahuksen korruptio!” äiti myöntyi. “Mutta tule meille lounaalle niin keskustellaan lisää.
“Kiitos” Tim sanoi kohteliaasti.

“Jaa että sinun oppiisi” päivän emäntä kysyi
“Niin, hänellä on hyvät lahjat sellaiseen” Tim täsmensi “Itse asiassa hänellä on parhaat näkemäni kyvyt”
“Hänellä” äiti ihmetteli “Miten te sen tiedätte”
“Minulla on koulutukseni” Tim selitti
“Hyvä on, mutta pidä hänestä hyvää huolta” äiti sanoi...

Luku III

Tim oli alkanut opettaa Samia, ja paras paikka sellaiseen olisi Soliseva Puutarha. Tämä ikivanha monumentti vuorten rinteillä, ja sen vieressä oleva kaupunki olivat rauhaisia, ja siellä oli hyvä harjoitusmaasto.
Tim ja Sam olivat jo ehtineet puoleenväliin, melkein erään rauniokylän kohdalle, kun heidän kimppuunsa hyökkäsi seitsemän vihollissotilasta; mustaan nahkanasuun pukeutuneita miehiä varsijouset aseinaan. Samilla ei ollut asetta, joten Tim suojasi häntä. Sam ehti kuitenkin saada osuman olkapäähänsä. ja siihen tuli vähän verta vuotava haava, ei kuitenkaan mikään vakava.
Tim oli vetänyt miekkansa esiin, vaikka Sam ei ollut tällaista hänellä huomannut. Se oli puuta. Puumiekka! Tim joka tapauksessa käytti sitä tehokkaasti.
“Peräännytään”, hän neuvoi Samille.
“Koko ajan”, Sam vastasi.
He perääntyivät hitaasti Timin koko ajan huitoessa miekallaan nuolia syrjään. Hän torjui jokaisen iskun taitavasti. Ensin vasen, sitten oikea, sitten ylös ja taas vasen… Yksi vihollisista sai kimmonneesta nuolesta reiteensä osuman. Kaksi muuta jäi hoitamaan häntä. Neljä jäljellä. Tim kampitti yhden, jolloin hän jäi niin paljon jälkeen, ettei enää vaivautunut lähtemään perään.
“Juokse!” hän huusi Samille, ja molemmat pinkaisivat juoksuun. He juoksivat niin nopeasti, että loput kolme sotilasta luovuttivat.
He olivat menneet rauniokylän ohi, mutta vuorille oli vielä pitkä matka, varsinkin jalan kuljettavaksi. Toisaalta Timille se ei ollut este eikä mikään, mutta hänen nuori seuralaisensa ei olisi millään jaksanut, niinpä he pysähtyivät seuraavassa kylässä - niitä oli siihen aikaan taajaan. Sam meni heti ostamaan vettä, sodan aikana kun mitään ei saanut ilmaisiksi.
He vuokrasivat huoneen yhdeksi yöksi eräästä majatalosta. Huoneen mukana tuli iltapala, ja koska oli jo myöhä, Tim ja Sam olivat siellä.
“Hyvää ruokaa”, Sam kehui, “Kummallista, että se oli näin halpaa”
“Sota. Konkurssi uhkaa” Tim selitti hiukan surumielisenä.
Kun he olivat syöneet ruuan, he olivat menneet heti nukkumaan. Yö oli sujunut rauhallisesti ja nyt - aamulla - he olivat pakkaamassa tavaroitaan.
“Hyvä, että aamiainenkin kuuluu mukaan, muuten joutuisimme lähtemään tyhjin vatsoin” Sam puhui.
“Joka tapauksessa se pitää syödä nopeasti, meillä ei ole liikaa aikaa” Tim selitti tilannetta.
Aamiaista syötyään, he olivat heti lähteneet ja kävelivät nyt kaupungin torilla. He eivät huomanneet takanaan kulkevaa nahkavaatteista miestä, joka seurasi heitä ihmisvilinässä.
-Luku III jatkuu-
avatar
Samueli
The King Of Boards
The King Of Boards

Viestien lukumäärä : 342
Registration date : 08.10.2008

Hahmon sivu
Dollarit: 10
F-kulta:
Lotto-voitot: 0

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa